tiistai 25. kesäkuuta 2013

"Ompas sulla kiltti koira, ja tosi tottelevainenkin"



Nikin olessa lenkillä vapaana, huomasin takana muutaman metrin päässä juoksijan. Kutsuin kerran ja tolleriherra ravasi tyytyväisenä mun luo, kun tiesi mulla olevan namia:) Takana juossut juoksija sitten kehui, miten kiltti koira ja kuinka tottelevainen se on. Mutta, pakko se on itsekkin (ei pröystäilyä), mutta Sinnan tulo on kyllä vaikuttanut paljon välillä valikoivalla kuulolla varustettuun tolleriin.. Kunto sillä ainakin kasvaa, kun Sinna riepottelee sitä pitkin sohvia kotona ja painiminen jatkuu lenkillä. Voi kuinka onnellisilta ne näyttää, kun ne leikkii yhdessä:) taitavat olla parhaat kaverukset!

Maanantaina jätettiin siis treenit väliin, vaikka sainkin sitten tietää, että treenit on kesätauolla! No, meillä on onneksi avain kentälle, joten treenaaminen onnistuu siellä. Niin ja on avain sinne tattarisuon uuteen halliinkin:) Kun ollaan osallistumassa mm-karsintoihin, niin saatiin seuralta avain, jotta voidaan ottaa tuntumaa pohjaan! Tämä oikeushan oli meillä myös ennen sm-kisoja, joten tuttu paikka on jo! Pohjahan oli mielettömän hyvä siellä ja muutenkin puitteet kohilla, tykkään!

Yksi harmillinen juttu kuitenkin huomattiin juhannuksen tienoilla. Pikkuneidin toisessa silmässä oli hiukan kuivaa rähmää, jota kertyi aina päivän mittaan, kun kerkesi edelleen putsaamaan. Nyt sitten eilisiltana myös toisessa silmässä sekä Nikillä huomattiin samanlaista rähmää, joten varattiin aika lähi eläinlääkäriin katsomaan, että onko jonkinlaista tulehdusta havaittavissa jommalla kummalla koirista.


Eilen koirat pääsi mummolassa pihalle peuhaamaan. Voi sitä riemun määrää, kun sai kirmata vapaana metsässä ja nurmikolla:) Välillä noudettiin palloa ojasta, sitten seikkailtiin mustikkapuskissa, juotiin lintujen juoma-altaasta, köllöteltiin nurmella. Mielestäni varsinaista koiran elämää, kun illalla pääsivät vielä uimaan:) Niin kuin alhaalla keskimmäisestä kuvasta vähän näkee, niin nurtsilla taisi olla aika ihanan vilpoisaa, kun tuolla lailla neiti kiehnäsi ja loikoili.

Olen tässä viikkojen aikana yrittänyt saada pikkuneidistä edes yhtä onnistunutta makuulla olo kuvaa, mutta neidin vauhti on tuottanut pieniä vaikeuksia. Nyt kuitenkin oli selvästi sopiva hetki, kun neiti oli vähän saanut purkaa energiaa veikan kanssa:) Ensimmäinen onnistunut kuva siis! Ja Johannalle tiedoksi; neiti on tainnut kielen periä iskältään:) Vielä ei kunnon kielikuvaa ole, mutta sellainen on tarkoituksena vielä napata!

Olen myös huomannut, että blogin kuvasaldo on ollut aika Sinna-painotteinen, joten pistetään nyt tasapuolisuuden merkeissä yks kuvakokoelma meidän viisvuotiaasta opetusmestarista:) Toista tän kaltasta työmotivaatiolla varustettua tolleria saa kyllä hakea!

Illalla olisi tarkoitus mennä pikkutreeni kivikkoon tekemään, kun ilmat vähän viilenevät. Katsotaan mitä eläinlääkäristä sanotaan ja toimitaan ohjeiden mukaan. Sinna kun niin kovasti tahtoisi mennä aksaamaan ja taitaa tuo vanhempikin aksakaveri tahtoa kentälle melkein viikon tauol jälkeen:)
- Iina ja koirukset

Ei kommentteja: