Ohjaaja

Täällä kirjoittelee siis keväällä ysiluokan päättävä Iina-niminen tyttö, joka on täysin hurahtanut agilityn maailmaan. Vapaapäivät ja viikonloput menee treenatessa tai kisoissa. Taustoistani ja  

"historiastani" sen verran, että Niki on ensimmäinen koira, mikä
 minulla koskaan on ollut.

Alunperinhän Niki hankittiin meille perheeseen yhteiseksi iloksi ja lenkkikaveriksi. Perustottelevaisuus sille opettettiin, muttei mitään enempää. Muutaman tokokurssin jälkeen, tutustuimme yhdessä äitini kanssa agilityyn ja hurahdimme siihen heti.

Se oli "rakkautta ensisilmäyksellä".

 Äitini aloitti harrastamisen, sillä itse olin vielä silloin vannoutunut heppatyttö. Ei tullut kuuloonkaan, että joku muu olisi mennyt tallilla hengailun ja ratsastustuntien edelle. 

Kaksi vuotta sitten syksyllä, tapahtui kuitenkin surullinen onnettomuus ja äitini katkaisi treeneissä jalkansa. Ennuste ei luvannut hyvää, agilityura oli siinä. Kilpailua ei oltu keretty aloittamaan, mutta kisakunnossa oltiin. Suostuttelun jälkeen äiti sai minut kokeilemaan agilityä ja voitte vaan arvata miten siinä kävi...Hurahdin lajiin aivan kuten äitinikin. Otin nöyränä tehtävän vastaan ja päätin edes kerran (teen mä varmasti useamminkin) äidin musta ylpeäksi. Päätin, että tämä tehtävä hoidetaan satalasissa ja kunnialla!

Treenasin koko kesän ahkerasti eri tekniikoita, sillä suurin ongelmahan oli oma osaamattomuuteni. Niki oli jo kisaradalle valmis, mutta ilman ohjaajaa siitä tuskin mitään olisi tulisi.
 Verta, hikeä ja aikaa tarvittiin, mutta on se kaikki ollut sen arvoista! Haluankin mainita erityisesti alkuaikoina suurena idolina olleen Allun, joka jaksoi auttaa ja ja opettaa, kun sitä tarvitsin! Siitä suuri ja nöyrä kiitos sinulle Allu. Ilman sinua ja oppejasi tuskin olisimme tässä.

Aloimme siis kisaamaan Nikin kanssa vähän yli vuosi sitten Max1-luokassa. Saimme nollat melko nopeasti kasaan ja nousimme syksyllä kakkosiin. Siellä sitten alkoi ensimmäiset ongelmat ilmenemään. Niki alkoi karkailemaan lähdöstä, loikkimaan kontakteja, hakemaan keppejä väärin. Pysähdyin hetkeksi miettimään. Tätäkö rakastamaltani lajilta halusin, että hain kisoista aina vaan lisää korjattavaa ja pahanmielen? Pidin 3kk kilpailutauon ja treenasin ahkerasti kaikkia osa-alueita. Tauko kannatti. Asetin tavoitteen, että vuoden vaihteessa ollaan kolmosluokassa.

 Tammikuun puolessa välissä noustiin kolmosiin.

Tavoite oli täyttynyt ja otettiin muutama startti ihan vaan tunnustellaksemme miten jänskää siellä kolmosissa kisaaminen oli. Saatiin arvokisatulokset kasaan ja kisattiin sekä sm-yksilö, että joukkueradalla ja mm-karsintojen ensimmäisenä päivänä.

Saavutin siis tavoitteeni ja paljon enemmänkin. Olen saavuttanut näin lyhyessä ajassa sen, mistä olen vuosi sitten voinut vain unelmoida. "Ehkä joskus, kun mä olen tosi hyvä"-kuului silloin takaraivostani. Nyt ollaan kuitenkin tässä, 2x agilitysert takataskussa ja 1xhyppysert ja tulevia sm-kisoja varten tupla jo hankittuna.

Pieni ja suloinen bc-neiti rantautui "projektiksini" huhtikuun alkupuolella. Tiemme on alkanut hyvin ja neiti on näyttänyt loistavia työkoiran piirteitä mm. loistavalla keskittymisellä ja työmotivaatiolla. Sinnan kanssa tarkoitus siis myös harrastaa agilityä, kunhan nyt ensin saataisiin ikää mittariin! Malttamattomana odotan uusia haasteita, vaikka niitä on Nikinkin kanssa varmasti monia edessä. 

Olen kuitenkin kaikesta huolimatta erittäin ylpeä sekä itsestäni, että maailman parhaasta kisa-ja treenikaveristani Nikistä. Maailmasta ei löydy toista tolleria, joka voisi hauskanpidon ja yhdessäolon ohella opettaa minulle kantapään kautta, että kaikki ei aina mene käsikirjoitusten mukaan. Tulee vastoinkäymisiä ja päiviä, jolloin mikään ei tunnu menevän niin kuin ennen. Mutta, myös päiviä jolloin kokee onnistumisia ja voittaa sekä itsensä, että saavuttaa mahdollisen tavoitteen tai unelman. Uskoin unelmiin vuosi sitten ja uskon unelmiin edelleen. Jos jotain todella tahtoo, sen voi myös saavuttaa! Mikään ei tule ilmaiseksi ja kaiken eteen täytyy tehdä töitä, sen olen alusta alkaen tiennyt, mutta vasta ajanmyötä todella ymmärtänyt.