Nyt on sitten vihdoin kotiuduttu viikon kestäneeltä mökkireissulta. Koko viikon koirat ovat saaneet juoksennella vapaana ja uida niin paljon kun ikinä ovat halunneet. Omat hermot myös levänneet ja kieltämättä olisin voinut vielä toisenkin viikon siellä rentoutua. Mutta, ei. Nyt palataan arjen pariin.
Mökkeilyn lomassa käytiin pyörähtämässä myös ensimmäisissä virallisissa kisoissa kesän arvokisojen jälkeen. Ensimmäiseltä radalta saatiin nätti nolla (ensimmäinen sm-nolla!!!) jolla irtosi sija 6/31. Toinen agirata ei sitten mennytkään ihan niin kuin suunnittelin. Herra päätti lähes puolenvuoden tauon jälkeen varastaa startissa. Koska, osallistujia oli vähän, sain palauttaa starttiin ja kunnes siellä pysyi ja tietystihän me tehtiin rata nollana loppuun. Eli tupla olisi rapsahtanut, jos olisin varastamisen startissa suvainnut. Mutta, koska olen "lähtöongelman" kanssa ennenkin paininut, niin en sitä tietenkään suvainnut. No, ensi viikonloppuna on meidän ekat neljä starttia samana päivänä. Katsotaan menikö tämä toisen radan varastus mökkifiiliksen piikkiin, vai aletaanko jälleen lopettamaan radat, jos starttiin ei jäädä. Sen näkee ensi viikonloppuna.
Sinna on viettänyt viikon leppoisissa merkeissä loikoillen välillä riippumatossa ja välillä käyden pulahtamassa järvessä ja hieman vettä pärskyttelemässä. Myös veneilystä neiti tykkäsi hirmuisesti ja koko viikon kohokohta taisi olla ruokailuhetket, kun mummo aina antoi jotain herkkua joukkoon (mm. paistettuja ahvenia) tai sitten se, että sai nukkua iinan kainalossa sängyssä.
Tänään oltiin muutama tunti kotona ja suunnattiin sitten treenaamaan kivikkoon, kun mulla se omatoimiryhmä-paikka on. Muut eivät treeneihin ilmaantuneet, joten pääsin molemmat koirat aivan yksin kentällä treenaamaan:) Nikin kanssa tehtiin keppikulmaa mm-karsinnoista ja alkuongelmien jälkeen lopetettiin aivan nappi suoritukseen! Mieletön kisakaveri mulla! Sinnan kanssa taas tehtiin lähtöönjäämistä ja irtoomista ja hyvin sujui sekin:)
maanantai 29. heinäkuuta 2013
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Mm-karsinnat Seinäjoella
Käytiin siis viikonloppuna pyörähtämässä Seinäjoella mm-karsinnoissa. Ehkä vuoden stressaavin ja jännittävin kokemus ikinä! Odottaminen oli aivan täyttä tuskaa ja ikävää (lähdettiin siis Nikin kanssa viidenneksi viimeisenä 121 koirakosta!) Kun radalle päästiin kaikki meni oikein mallikkaasti, kunnes tuli meidän stoppimme. Kepit. Ensimmäisellä karsintaradalla erkanin Nikistä liian aikaisin, jolloinka se tuli väliä liian aikaisin pois. Radalta siis yhteensä tuloksena 5.
Illalla oli vielä toinen rata, joka sattui agilityrata olemaan. Kontaktit ja muut meni erittäin hyvin, mutta keppikulma oli jälleen liian vieras. Lähdin ohjaamaan liian aikaisin, jolloin Niki haki väärälle puolelle. Tältäkin radalta jäi siis käteen tulos 5.
Kaiken kaikkiaan pitkä ja rankka reissu oli kyllä tämän mielettömän kokemuksen arvoinen. Kivoja ratoja, uusia tuttavuuksia ja huippuhyvää seuraa ja ruokaa kera rakkaan lajin. Voiko viikonloppu enää tuosta parantuakkaan? Tuskinpa.
Päätin nyt sitten, että jatkan kisaamista aktiivisesti heti karsintojen jälkeen, jotenka ensimmäiset "normikisat" ovat sitten 28.7 Mikkelissä. Mökiltä suoraan kisakentille, katsotaan kuinka meidän käy. Elo-Syyskuussa olisi siis tarkoitus kisata aktiivisesti ennen ensimmäistä koeviikkoa.
Pikkuneidin kanssa luultavimmin mennään tällä viikolla treenaamaan ja kontaktitreenihän on lähes jokapäiväistä kotona laatikolla:) Nyt siitäkin on ollut vähän taukoa isojen menojen vuoksi, mutta eiköhän me pian taas päästä kunnolla treenaamisen makuun. Lopuksi vielä muutama Marin nappaama kuva viikonlopulta! Värit vähän vaihtelee, niin kuin asetuksetkin, mutta sehän ei ketään haittaa? Ihan kelpo kuvia omasta mielestäni hallissa harrastekameralla.
-iina ja koirat

lauantai 13. heinäkuuta 2013
Pentutreffit ja kuulumisia
Tässä on viikkojen aikana riittäny kiirettä ja vilinää, mutta kootaas tänne nyt suurimmat tapahtumat lyhyesti ja ytimekkäästi. (Ne jotka mun puhelahjakkuuden tuntee, tietää ettei tää tuu ihan muutamaan lauseeseen mahtumaan, mutta yritys on kova!!)
Tiistaina käytiin Nikin kanssa rallattelemassa Tattis Cupin toisessa osakilpailussa. Käytiin lähinnä siis kisatuntumaa ottamassa, kun ei olla startattu sitten sm-kisojen. Joten ihan hyvä oli vissiin. Alku meni hyvin ja jäi lähtöön hienosti. Puomilla kuitenkin hyllytin, sillä itse mokasin ja himmasin, eikä Niki jäänyt kontaktille, joten otin toiseen suuntaan uudelleen ja suoraan maaliin. Koska, kyseessä oli epikset, niin meillä oli vielä toinen yritys. Siellä sitten puomilta ylösmeno vitonen (en jäänyt "kisaamaan" vaan testasin, miten toimii ja tässä tulos) Mutta, mielettömällä vauhdilla herra tolleri saapui maaliin sijalle seitsemän ajalla -11,78 ja tulos 5.
Näiden rallattelu karkeloiden jälkeen breikkiä tiistai ja keskiviikko ja torstaina suunnattiin kera pikkuneidin Tattarisuon hallille. Puuhasteltiin ensin neidin kanssa ihan peruskuviota, eli putkeen lähettämistä ja irtoomista. Sinna on siis osoittautunut jo hyvin nopeajalkaiseksi tapaukseksi, joten irtoomaan me se opetetaan. Kilpaa juoksemisesta ei mun jalat edes keskustele. Kun, neiti alkoi näyttämään väsymisen merkkejä vaihdettiin herra tolleriin, joka hienosti jaksoi odottaa omaa vuoroaan. Nikin kanssa lähinnä rallattelua ja puomille ylös erikulmista, sekä keppejä itsenäisesti. Oli erittäin pätevä tapaus ja jäi hienosti kontakteille. Muutaman kerran kun molempien kanssa teki ja rallatteli sai itselleen kyllä hien pintaan. Kääks, miten mä tuun selviimään kun molempien kanssa rupeen pidempää rataa tekemään. Taitaa olla kuntokuuri siis tiedossa, ei tässä taidan muu auttaa...
Tänään suunnattiin Sinnan iskän lammasmaille sukuloimaan sisarusten kanssa. Oli kiva nähä kaikki penskat ja miten eri tavalla muut oli kehittyny. Mut meidän neitokainen oli selkeesti pienin, muttei suinkaan rauhallisin. Päästiin ensin näkemään Kujeen taidon näytteet, sekä myös itse vähän pienemmässä aitauksessa kokeilemaan. Kaikki osoittivat jonkinlaista kiinnostusta lampaita kohtaan. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Meidän neiti aluksi näytti mieletöntä osaamista ja näytti hetken tosi hyvältä, mutta kun lampaiden vauhti kiihtyi alkoi Sintturaa jänskättää vähän liikaa.. Kokeiltiin myöhemmin liinassa apukoiran kanssa ja neiti sai "yksityisopetusta" Kujeelta. Ei jänskättäny enää niin paljoa ja näytti kiinnostuksen merkkejä, vaik olihan se tositosi jännää! Mennään vielä reilun kuukauden päästä sytyttelemään vähän lisää, josko sillon olis vähän enemmän rohkeutta ja itseluottamusta!
Pentutreffien aikana kun alkoi kokoaikainen peuhaaminen väsyttää päätettiin kokeilla auton takakonttia lepopaikkana. ( autossa jokapaikassa kuolaaminen on ollut ongelmana) Rauhottui hienosti ja suostui juomaan ja syömään lihapullaa, vaikka veräjä olikin kiinni. Sinttura otti siis muutamia päikkäreitä takakontissa hyvin rennoissa merkeissä. Kotimatkalle päätettiin sitten kokeillä, mitä neiti mahtaisi sanoa, jos auto olisikin käynnissä ja liikkuisi samanaikaisesti. Ja me koettiin tällä matkalla läpimurto. Ei kuolausta, ei minkäänlaisia pahoinvoinninmerkkejä. Neiti nukkui nätisti röhnöttäen takana. Tätä ilon määrää. Jes, jes ja vielä kerran JES! Voi kumpa tää olis nyt merkki parempaan suuntaan ja kuolaaminen vähentyisi (parhaassa tapauksessa loppuis kokonaan).
Videot aksailuista tulee erilliseen kansioon kunhan kerkeän pätkät editoimaan. Aksailuista siis on todistusaineistoa videonmuodossa! Olen vain hyvinhyvin laiska editoimaan kauniina päivänä :p ehkä seuraavana sadepäivänä....
| Kokenut konkari Jas aloitti lammaskarkelot tänään! |
| Meidän neitiä jänskätti vähän liikaa... |
| Islan kanssa painia tauolla.. |
| Vilvoittelua paljussa |
| Kujeen yksityisopetus Sintturalle |
| Perhepotretti. Vasemmalta oikealle: Tauno, Jas, Mette, Musca, Mitzi, Roki, Sinna ja Isla |
| Pakollinen isä-tytär potretti. Ytimekkäästi sanottuna kaksoisolennot. |
| Taitava autossa matkustaja:) |
torstai 4. heinäkuuta 2013
Ei kipuu, ei hyötyy
Käytiin koirien kanssa treenailemassa kivikossa tiistaina. Allu ja Rex tuli treenaamaan myös ja niillä oli hyvä treenikin mukana. Nikin kanssa tehtiin siis rataa ja Sinnan kanssa vielä omia helpompi treenejä, jotka nekin meni tositosi hyvin.
Nikin kanssa tehtiin siis tollasta 17 esteen treeniä. Kokeilin ensin pakkovalssijaakotusta esteelle 2, mutta oli vähän liian tiukka ohjaus meille, joten vaihdoin pelkkään pakkovalssiin. Hypyn ja pituuden väliin sokkari. A-esteen edessä sokkari (testasin, kuinka pysyy kontaktilla). Renkaan jälkeen takaaleikkaus kepeille ja sokkari keppien jälkeen. Hypylle 14 takaakiertovalssi ja hyppyjen 16 ja 17 välissä takaaleikkauksella maaliin.
Tehtiin myös muutama puomi treenin sivussa ja nekin meni oikein mallikkaasti. Pakkovalssin käännös jäi kuitenkin mietityttämään, sillä Niki tuntui hiukan jäykältä ja kankealta. Ehkä pieni treenitauko oli tehny tehtävänsä. Ens maanantaina sitten ottamaan muutama startti purinalle. Sm-kisojen jälkeen tokat kisat. Jäiks.
Käytiin eilen katsomassa purina openia, jossa muutama tuttukin starttasi makseissa. Peräti 60 maksiykköstä :o hirmuinen määrä! Sinna oli siis vain mukana opettelemassa radan vieressä käyttäytymistä ja hiljaa olemista. Törmättii purinalla myös Mariaan ja Muscaan ja voi sitä riemun määrää. Siinä hetken peuhaamisen jälkeen pystyi taas keskittymään "töiden" tekoon.
Muutama pieni ininä ja rimpuili remmissä tuli, mutta muuten oltiin rauhassa ja Sinna uskoi tosi hyvin, kun kielsin huutamasta, kun joku nopea koira meni radalla. Kyllä se lajiin on syttynyt, mutta maltin mä tahdon mukaan. En halua, että se rupeaa kentän nähdessään jo huutamaan, vaan on innoissaan, mutta pysyy nahoissaan. Ja näillä tälläsillä treeneillä me ollaan joka kerta askel lähempänä meidän tavoitetta:)
Tänään sitten aamulenkin jälkeen päätin tehdä kontakteja molempien kanssa. Ensin neitihätähousun, jolla on niin kova kiire päästä tekemään, kun laatikko otetaan esiin. Neiti teki hienosti ja hakeutui itse 2on-2off "asentoon". Jotain on siis mennyt perillekkin!!
Nikin kanssa tehtiin myös, mutta tällä kertaa etupalkalla. Tosi hienosti irtosi itse kontaktille (saattoiko syy olla se, että laatikon edessä oli lihapulla?), kerran herra taisi mennä ilman lupaa, mutta muutaman toiston jälkeen meni hyvin perille, että mitä se Iina oikein mahtoi tänään haluta. Sinnan maltin kanssa oli ongelmia, joten pyysin sitten avustajan (rakas pikkusisko) tuli sitten pitelemään Sinnaa, kun neiti ei vielä osaa odottaa nätisti omaa vuoroaan, vaan haluisi kovan huudan ja vinkumisen saattelemana tulla tekemään isoveikankin puolesta. Mutta, niinhän se ei ihan voi mennä:)
Molempien kontaktitreenit on videolla, mutta olen laiska, enkä jaksa vielä niitä pätkiä yhteen laittaa, joten laitan sen sitten seuraavaan postaukseen. Nyt kesällä varsinkin kerkeän hyvin päivittelemään meidän kuulumisia useammin, kun on tää ansaittu loma piiiitkä kesäloma!
♥ iina ja koirat

Tilaa:
Kommentit (Atom)